Unilever logo
Cleanipedia logo

Käytännön vinkkejä kahvinkeittimen puhtaanapitoon ja huoltoon

Hyvä kahvi on asia, jonka kanssa ei voi olla liian tarkka. Kahvinkeittimen puhtaus vaikuttaa kahvin makuun enemmän kuin ehkä luuletkaan.

Päivitetty

Lukuaika: 2 minuutit

how to remove coffee stains

Me suomalaiset olemme kahvinjuojakansaa. Viime vuosina keskimääräinen kahvinkulutuksemme on vakiintunut hitusen alle 10 kiloon; lukema, jolla yllämme maailman ykkössijalle. Arki tai pyhä, kesä tai talvi, aamumme alkaa kahvinkeittimen lataamisella ja käynnistämisellä. Päiväkahvit ovat perinteinen, suorastaan harras hetki, josta ei tingitä missään tilanteessa tai olosuhteessa. Yhä useammin, etenkin työpaikoilla, olemme lisänneet rutiineihimme ruotsalaistyylisen fikapaussin - tuokion, jolloin kaikki tekeminen keskeytetään ja sännätään joukolla kahvinkeittimen ääreen. Jos kehitys jatkuu tätä vauhtia, ennen pitkää iltatee on käsitteenä tullut tiensä päähän.

Maailman johtavana kahvinjuojakansana meidän tulisi huolehtia kahvinkeittimiemme puhtaudesta asemamme edellyttämällä pieteetillä. Sitä silmällä pitäen olen koonnut tähän muutaman käytännöllisen vinkin ja toimenpiteen, joiden avulla voimme tässä myös onnistua.

Kahvin juominen on yksi klassisimmista suomalaisten seurustelumuodoista – niin kotona, ystävien kanssa kuin yritysmaailmassakin. Hyvä kahvi on meille ensiarvoisen tärkeä asia, ja kahvikeittimen puhtaudella on suuri vaikutus kahvin makuun.

1. Huolehdi kahvinkeittimestäsi

Kahvinkeitintä ei puhdisteta läheskään niin usein kuin pitäisi. Veikkaan, että valtaosa kahvinkeittäjistä, mokat huiviin hörpättyään, tyytyy huuhtaisemaan keittimen hanan alla, pelkällä vedellä. Kuulostaako tutulta? Uskokaa hyvällä: se ei riitä. Jokainen kahvinkeitto jättää sekä kannuun että suodatinosaan rasvaa. Aivan oikein, rasvaa. Ja uskokaa tai älkää, se maistuu. Likainen kahvinkeitin eliminoi aromit ja tyrmää makunautinnon, siinä ei auta hienostuneinkaan paahto tai eksoottisimmatkaan pavut.

2. Käytön jälkeinen puhdistus

Pese kahvinkeittimen kannu ja suodatinosa. Aina, kun olet juonut kahvia. Käytä käsiastianpesuainetta tai vaihtoehtoisesti ruokasoodaa ja kuumaa vettä. Huuhtele hyvin. Pyyhi ulkopinnat mikrokuituliinalla. Jos et vielä ole ottanut tavaksi niin tee tämä heti seuraavalla kahvinkeittorupeamalla: annostele vesi erillisellä vesikannulla, ÄLÄ käytä siihen kahvikannua. Kahvikannun mukana koneistoon siirtyy aina väistämättä hitusen rasvaa. Ei toki paljoa, mutta kun kyse on kahvista, asiaan on syytä suhtautua sen edellyttämällä vakavuudella. Laatu syntyy yksityiskohdista.

3. Vesisäiliön puhdistus

Vesisäiliötä ei tarvitse puhdistaa välttämättä edes viikottain, mutta kerta kuussa tekee jo ihmeitä. Se, kuinka paljon kahvinkeitintä käytät, tietenkin vaikuttaa asiaan. Ole tarkkana siitä, ettei sähköosiin pääse vettä - keittimen upottaminen tiskialtaaseen ei siis tule kysymykseen. Irrota töpseli pistorasiasta. Kaada vesisäiliöön kuumaa vettä ja pese tavallisella astianpesuaineella. Ahtaimmat paikat puhdistuvat kätevästi, kun vaihdat tiskiharjan pulloharjaan. Huuhdo huolellisesti ja viimeistele keittämällä pari kannullista puhdasta vettä.

4. Kalkinpoisto

Vaikka kuinka huolehtisit kahvinkeittimesi puhtaudesta, kertyy sen rööreihin väistämättä kalkkisaostumaa. Ainakin muutaman kerran vuodessa kannattaakin ottaa asiakseen myös siitä eroon hankkiutuminen. Laimennettu (50 %) väkiviinaetikka on tähän oiva kotikonsti, mutta kaupasta on saatavilla myös ihka oikeaa kalkinpoistoainetta, joka tarjoaa tuhdimman puhdistustehon. Kaada vesiliuos (jossa siis etikkaa tai kalkinpoistoainetta) vesisäiliöön ja kytke virta. Kun puolet liuoksesta on valunut, katkaise virta. Anna liuoksen vaikuttaa noin 10 minuuttia, kytke virta uudelleen päälle ja valuta loputkin vedet. Huuhtele huolellisesti ja keitä vielä pari kannullista puhdasta vettä.

Näillä helpoilla toimenpiteillä huolehdit kätevästi siitä, että myös seuraava aamukahvisi on puhdasta nautintoa ja tarjoaa loistavan startin loistavaan päivään, niin kuin vain kunnon kahvi pystyy tekemään. Me tiedämme. Olemmehan tässä asiassa maailman johtavia asiantuntijoita.

alunperin julkaistu