Katon puhdistus
Katon puhdistamisen tulisi olla jokaisen omakoti- ja rivitaloasujan tehtävälistalla, jollei esimerkiksi taloyhtiö tee sitä puolestasi. Puhdas katto näyttää paremmalta, mutta estetiikan lisäksi katon puhdistaminen kannattaa sen kunnossapidon vuoksi. Rännien puhdistaminen sekä katon kunnon silmämääräinen tarkistaminen on vuosittainen tehtävä. Sen lisäksi, katon materiaalista riippuen, se täytyy puhdistaa aina muutaman vuoden välein.
Kattoa puhdistettaessa työturvallisuus on erittäin tärkeää, varsinkin jos katolle joutuu kiipeämään. Kannattaa muistaa, että märkä katto on erityisen liukas. Jos katto kaipaa puhdistusta, muttet halua tai viitsi tehdä sitä itse, kannattaa otta yhteyttä ammattilaisiin.
Jos talon läheisyydessä on puita ja katolle kertyy paljon lehtiä, rännien puhdistaminen kannattaa ajoittaa syksyyn, aikaan jolloin lehdet ovat jo tippuneet puista mutta ennen lumentuloa. Mahdollisuuksien mukaan katto kannattaa puhdistaa nopeasti myös keväisin talon kuntotarkastuksen yhteydessä talven aikana kertyneistä roskista. Rännien puhdistamista varten tarvitset muovikassin tai ämpärin, tukevat tikkaat ja työkäsineet. Jollet halua kaivaa lehtiä käsin, käytä harjaa tai muuta sopivaa työkalua, mutta älä naarmuta rännin pohjaa millään terävällä.
Varmista, että tikkaat seisovat tukevasti maassa, ennenkuin kiipeät räystään luo. Ihanteellisessa tilanteessa joku on varmistamassa tikkaat. Ripusta muovikassi tai ämpäri tikkaiden kahvaan tai laita se tikkaiden juurelle. Laita tai tiputa siivoamasi lehdet kassiin tai ämpäriin ja siirrä sitä samalla, kun siirrät tikkaita. Näin et joudu erikseen siivoamaan lehtiä pois, varsinkin jos syysharavointi on jo tehty. Muista työturvallisuus, äläkä kurkottele liikaa, vaan mieluummin siirrä tikkaita useamman kerran. Voit lopuksi huuhdella kourut vedellä saadaksesi loputkin roskat pois. Samalla voi tarkistaa, ettei ränneissä ole vuotoja.
Lainaa asianmukaiset turvavälineet, jos sellaisia ei löydy kotoa.
Tiilikaton pesu
Monet firmat tarjoavat nykyään palveluitaan tiilikaton pesua varten, mutta se on mahdollista tehdä myös omatoimisesti. Tiilikaton puhdistus on suhteellisen vaivalloinen ja aikaavievä prosessi, mutta onnistuu kyllä, jos saat sopivat työkalut käsiisi. Muista kuitenkin työturvallisuus ja asianmukaiset turvavarusteet. Yleisesti ottaen tiilikaton pesu kannattaa aina, sillä puhdas katto säilyy parempana pidempään. Poikkeuksena voidaan pitää vanhaa tiilikattoa, joka on päässyt sammaloitumaan runsaasti. Jos sammaleen kasvusto on päässyt syvälle tiilen rakenteeseen, sen poistaminen saattaa vaurioittaa tiiltä enemmän kuin paikalleen jättäminen.
Puhdista tiilikatto irtoliasta, neulasista ja lehdistä syksyisin, jottei kosteus pääse muhimaan niiden alla. Kattopesu tulee tarpeelliseksi viimeistään, kun katolle rupeaa ilmestymään sammalta. Tämä on merkki siitä, että kattotiilien pinnalla oleva pinnoite on jo haurastunut ja sammal pääsee juurtumaan tiilen huokoiseen rakenteeseen. Ajan mittaan kosteus sammaleen juuristossa lisääntyy, ja talvella jäätyessään laajentuu. Tämä saattaa aiheuttaa jopa tiilen halkeamista.
Tiilikaton puhdistusta varten tarvitset asianmukaisten turvavälineiden lisäksi painepesurin, jossa painetta voi säätää. Siinä tulee olla riittävän pitkä letku, jottei koko pesuria tarvitse nostaa katolle. Poista näkyvä sammal pesurilla matalimmalla mahdollisella paineella, jottet vaurioita tiilen pintaa. Tämän jälkeen kannattaa katolle levittää käsittelyaine, joka tappaa tiilten sisällä olevan rihmaston. Pesun lopuksi on hyvä levittää erillinen suojaava pinnoite, joka luo uuden pinnan vaurioituneen tiilen päälle.
Peltikaton pesu
Peltikatto taitaa olla Suomessa yleisin kattotyyppi ja se onkin varsin helppo huollettava. Peltikaton maalipinta tulisi tarkastaa kerran vuodessa silmämääräisesti ja tarkemmin lähietäisyydeltä noin viiden vuoden välein.
Peltikaton puhdistus tulisi suorittaa tarpeen mukaan. Yleisimmin peltikatossa näkyvä lika on talven jäljiltä kertynyttä humusta kohtiin, joista lumi pääsee sulamaan normaalia hitaammin. Tämä ilmenee vihertävänä värinä. Pese katto ennen kesän alkua, jottei aurinko pääse polttamaan likaa kiinni kattopeltiin. Katon pesu onnistuu pelkällä pehmeällä harjalla ja vesipesulla tai painepesurilla, joka on säädetty pienimmälle mahdolliselle paineelle.
Katto kannattaa puhdistaa myös kovina siitepölyvuosina siitepölykauden jälkeen huuhtelemalla. Pinttyneen lian voi pestä maalattujen pintojen pesuun tarkoitetulla pesuaineella ja yksittäiset tahrat tärpättiin kastetulla liinalla.
Tarkista katon kunto ja määrittele tarvittavat toimenpiteet.
Pese katto ja poista ylimääräinen lika sekä sammal.
Käsittele katto jälkikäteen tarpeellisilla suoja-aineilla.