Vaatekoi (lat. tineola bisselliella) on nykyisin varsin vähäinen mutta ärsyttävä ongelma kodeissa. Koiperhosten määrä on vähentynyt kodeissa ajan myötä sitä mukaa, kun keinokuidut ja keskuslämmitys ovat yleistyneet. Vaatekoi voi kuitenkin aiheuttaa näkyviä (ja kalliita) vahinkoja tekstiileille. Koit voivat lisääntyä vuoden ympäri ja muodostua ongelmaksi, jos ongelmaan ei puututa ajoissa.
Oletko miettinyt pääsi puhki keinoja koiperhosen torjuntaan? Muista koilajeista poiketen ne eivät pidä valosta, vaan suosivat pimeitä nurkkia, joista niitä voi olla erittäin vaikea huomata. Useimmiten koiongelman huomaa vasta, kun villamatto näyttää kärsineeltä tai villa- ja silkkivaatteisiin ilmestyy reikiä. Koiperhosen torjunta onnistuu tietysti myrkyttämällä, mutta se on kallista ja epäkäytännöllistä. Lisäksi ilmaan jäävät kemikaalit voivat olla haitallisia erityisesti pienille lapsille. Tämä kattava opas esittelee turvallisempia ja yksinkertaisempia tapoja vaatekoin torjuntaan.
Panosta ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, jos haluat hävittää koit (erityisesti vaatekoit) kodistasi. Voit esimerkiksi pestä vaatteet laadukkaalla pyykinpesuaineella, kuten OMO Pikkujätti -tiivisteellä. Varmista ettet koskaan pidä likaisia vaatteita tai villapuseroita säilytystiloissa.
Kolme keinoa päästä eroon koiperhosista
Unohda koipallot
Koipallot ovat perinteinen keino vaatekoin torjuntaan. Koipallot toimivat päästämällä ilmaan kemikaaleja, jotka karkottavat koita luonnostaan. Koipalloja ei kuitenkaan enää ole saatavilla, sillä niiden käyttöön liittyy pari ongelmaa. Ensinnäkin – ja suoraan sanottuna – ne haisevat. Koipallot haisevat jopa keitettyä kaalia pahemmalta. Koipallojen haju tarttuu kaikkiin kankaisiin sekä leviää vaatteisiin ja ympäri kotia. Toiseksi, ne eivät välttämättä ole tarpeeksi tehokkaita tappaakseen suuria koiperhosia. Jotkut kodinomistajat suosivat setripalloja koiperhosen torjunnassa. Setripallot ovat luonnollinen ja turvallinen torjuntakeino, mutta koit voivat tottua niiden hajuun. Tämän vuoksi setri saattaa osoittautua vain lyhytaikaiseksi ratkaisuksi.
Koin toukkien tuhoaminen pesemällä
Yksi parhaista menetelmistä toukkien hävittämiseksi on vaatteiden pesu korkeassa lämpötilassa. Koiden tuhoamiseen tarvitaan vähintään 48 asteen lämpötila. Peseminen on tärkeää myös siksi, että vaatteiden hihoihin kertyvä hiki houkuttelee koita. Pidä hiki poissa pesemällä vaatteet sopivalla pesuaineella. Käytä kullekin kangastyypille sopivaa pyykinpesuainetta, kuten jotain OMO-sarjan tuotetta, ja pese vaatteet pesuohjeiden mukaisesi. Tässä on kuitenkin pieni pulma ratkaistavaksi: Koit pitävät villojen ja silkin kaltaisista materiaaleista, joita ei saa pestä yli 30 asteessa. Mikä siis neuvoksi?
Pakastaminen on erittäin tehokas keino hävittää koit vaatteista. Pane vaatteet pusseihin ja pussit pakastimeen kahdeksi tunniksi. Talvella vaatteet voi myös viedä ulos alle –25 asteen pakkaseen. Kaikki vaatekoin kehitysasteet kuolevat varmasti viikossa. Ota vaatteet pussista ja pese ne normaalisti lämpimällä (ei kuumalla) vedellä. Tämä menetelmä tappaa vaatteisiin kiinnittyneet toukat, ja sen pitäisi tehdä vaatteista vähemmän houkuttelevia koiden kannalta. Vaatteiden keittäminen olisi toki tehokas keino vaatekoin torjuntaan, mutta kankaiden saunottaminen on helpompi ratkaisu. Asettele vaatteet väljästi lauteille ja pidä saunan lämpötila +80 asteessa kahden tunnin ajan.
Koiperhosen torjuntaa muutamalla muutoksella
Pari pientä muutosta kodissa voi olla tarpeen vaatekoin torjunnassa. Seuraavaksi helppoja keinoja vaatteiden suojaamiseksi astetta paremmin:
Älä jätä likaisia vaatteita lojumaan liian pitkäksi aikaa. Ahkera pyykinpesu on yksi parhaista tavoista vaatekoin torjuntaan.
Mieti, voisitko säilyttää villapuseroita vaatekaapin sijaan avohyllyllä taiteltuna. Koit suosivat pimeitä paikkoja, joten avarat valoisat tilat ovat niille kauhistus.
Karsi vaatekaapin sisältöä. Kun vaatteiden välillä on tilaa, vaatekoilla on pienempi mahdollisuus tehdä tuhojaan monessa vaatteessa kerralla.
Imuroi vaatekaapin jokainen nurkka. Monille ei tule koskaan mieleen imuroida kaappeja sisältä, mutta juuri siellä koit piileskelevät.
Jos sinulla on vanhaa villakangasta, ripusta se muiden vaatteiden sekaan. Koit valitsevat lähes aina villan muiden materiaalien sijaan.
Lue vaatekoille altistuneiden vaatteiden hoito-ohjeet. Jos vaatteet saa pestä korkeissa lämpötiloissa, valitse vähintään 48-asteinen pyykinpesuohjelma. Herkemmät vaatteet, joita ei voi pestä korkeissa lämpötiloissa, voi laittaa pussiin ja pakastimeen kahden tunnin ajaksi. Ota vaatteet pussista ja pese ne normaalisti. Vaihtoehtoisesti voit saunottaa vaatteita +80 asteessa kaksi tuntia. Erittäin korkeat tai matalat lämpötilat tuhoavat koin toukat.
Kun vaatteet ovat puhtaat ja niissä ei ole koita, estä koiden paluu. Imuroi vaatekaappi säännöllisesti ja varmista, etteivät vaatteet ole kaapissa liian lähekkäin. Kannattaa myös harkita vaihtoehtoisia säilytysratkaisuja villapuseroille (jotka ovat koiden lempiherkkua). Tämän artikkelin kohdassa 3 on lisää ohjeita, joilla pääset eroon koiperhosista.