Muurahaisten torjunta
Muurahaiset ovat eräs tutuimmista kodin tuholaisista. Ne ilmaantuvat sisätiloihin keväällä ilmojen lämpenemisen myötä tai syksyllä ennen talvehtimista. Kaikkia muurahaisia kuitenkin houkuttelee paikalle ruoka, olipa kyseessä sitten avonainen hunajapurkki tai parin päivän takaisen illallisen tähteet roskiksessa.
Muurahaiset kommunikoivat feromonijäljillä: kun yksi muurahaisista löytää lupaavan ruoan lähteen, pesän muut työläiset seuraavat pian perässä. Paras keino muurahaisten karkottamiseen onkin niiden torjunta. Jos toteat, että tämä on myöhäistä ja keittiössäsi on meneillään marssi elintarvikekaappiin, autamme muurahaisten karkottamisessa. Annamme myös ohjeita, joilla pitää hyönteisinvaasiot tulevaisuudessa kurissa tulevaisuudessa.
Pyyhi pöytäpinnat säännöllisesti hajuja eliminoivalla puhdistusaineella. Muista siivota ruoantähteet myös kodinkoneiden alta ja vaikeapääsyisistä paikoista.
Muurahaisten karkotus
Muurahaiset tulevat sisälle pääsääntöisesti ruoan perässä, joten kaikki aukinaiset tai ei niin tiiviit purkit, pöydälle jääneet ruoantähteet tai esimerkiksi tyhjentämätön roskakori saattavat houkutella ne tutustumaan talon antimiin. Kun muurahaisia on sisällä, sen huomaa usein ensimmäisenä mustasta vanasta niiden marssiessa saaliinsa luo. Toinen vaihe tietysti on, kun otat rasian käteesi ja avaat sen ja sisältä löytyy kutsumattomia vieraita.
Olipa kyse mistä tahansa kohteesta, ensimmäisenä kannattaa joko hävittää se (ruoantähteet, tyhjentämätön roskakori tai puhdistaa ja sulkea ilmatiiviiseen purkkiin tai rasiaan kuivat elintarvikkeet ja hunaja). Lämpimänä kesäpäivänä esimerkiksi lattialle ruokakippoon jäänyt lemmikkien ruoka saattaa houkutella muurahaisia paikalle. Kun olet hankkiutunut ongelman lähteestä eroon ja tarvittaessa pessyt hyllyn (esimerkiksi hunajapurkista tulleet tahrat), on aika selvittää, mistä muurahaiset löytävät tiensä sisälle. Jos niitä on paljon, tämä saattaa olla hyvinkin helppoa, mutta yleensä se vaatii hieman salapoliisin työtä. Mikäli et meinaa löytää kulkureittiä, jätä syötiksi jotakin makeaa esille ja seuraa muurahaisten liikkeitä.
Jos mahdollista, tuki kolot ja kulkuaukot, joista muurahaiset tulevat sisälle, ja seuraa niiden reittiä pesälle saakka. Tuhoa pesä, jos se on lähellä taloa, jolloin on todennäköistä, että muurahaisista syntyisi säännöllisempi maanvaiva. Kun olet löytänyt kulkureitin, aseta sen varrelle syöttejä, jotka houkuttelevat muurahaiset ansaan. Esimerkiksi pienelle lautaselle laitettu vesisokeriseos tai aspartaamia sisältävä mehujuoma toimivat. Voit myös käyttää kaupasta saatavia erilaisia syöttejä tai myrkkyjä, tilanteesta ja niiden sopivuudesta riippuen.
Ongelman lähteen käsittelyn lisäksi täytyy huomioida, että muurahaisten kulkureitti tulee puhdistaa, jotta ne eivät enää pysty seuraamaan hajujälkiä saaliinsa luo. Muurahaiset seuraavat ensimmäisen löytäjän jättämiä feromonijälkiä, joita jokainen paikalla vieraillut yhdyskunnan jäsen vahvistaa. Pyyhi pöytä- ja lattiapinnat tehokkaalla puhdistusaineella, kuten Cif Cream, joka poistaa hajujäljet. Jos mieluummin käytät luonnollisia keinoja, laimenna valkoviinietikkaa vedellä ja käytä seosta pintojen puhdistamiseen säännöllisesti.
Muurahaisten torjunta kotikonstein
Muurahaisten torjuntaan ja pesän tuhoamiseen on olemassa useampi keino. Eräs tunnetuimmista on rautakangen iskeminen keskelle pesää syksyllä ennen pakkasia, jolloin rautakanki johdattaa talvella kylmyyttä pesään ja palelluttaa muurahaiset. Rautakaupoista on saatavissa useampia vaihtoehtoja muurahaispesien tuhoamiseen, mutta näitä käytettäessä tulee varmistaa, etteivät esimerkiksi lemmikkieläimet ja lapset pääse niihin käsiksi.
Jos et halua käyttää kaupasta ostettavia myrkkyjä pesän tuhoamiseen, sekoita runsaasti viipaloitua appelsiininkuorta ja reilu desi lämmintä vettä tehosekoittimessa ja kaada seos pesän päälle. Appelsiininkuoren sijaan voi käyttää esimerkiksi saippuaa tai suolaa. Näillä keinoin saa tuhottua pesän ainakin väliaikaisesti, mutta kannattaa ottaa huomioon, että suurin osa pesästä sijaitsee yleensä maan alla, jolloin vesi ei tepsi.
Vaikeissa tapauksissa kannattaa ottaa yhteyttä ammattimaiseen tuholaistorjujaan.
* Poista syy, jonka takia muurahaiset tulevat sisälle.
Selvitä muurahaisten kulkureitti ja toimi tarpeen mukaan.
Tuhoa pesä tarvittaessa.