Jos keittiön kaapeista on hiljattain löytynyt pieniä, papanamaisia jätöksiä tai jos seinistä kuuluu rapinaa, taloudessa on todennäköisesti jyrsijäongelma. Rottien hävittäminen tai hiirien karkoitus kannattaa hoitaa heti, sillä jyrsijät ovat ärsyttävyyden lisäksi mahdollinen vaaratekijä. Ne saattavat pureskella sähköjohtoja poikki ja levittää vakavia tauteja.
Jos rotta- tai hiiriongelmia ei ratkaista välittömästi, voi tilanne karata nopeasti käsistä. Seuraavassa artikkelissa kerrotaan, kuinka päästä eroon hiiristä ja rotista. Lisäksi annamme hyödyllisiä vinkkejä siitä, kuinka periytymisriski voidaan minimoida myös tulevaisuudessa.
Hiiret ja rotat tulevat sisätiloihin etsimään helposti saatavaa ruokaa. Houkuttele ne ansaan panemalla esiin makeita herkkuja, kuten maapähkinävoita tai makeisia. Ne toimivat aivan yhtä hyvin kuin perinteinen juustosyötti.
Kuinka hiiri pyydystetään
Hiirenkarkoittimista ja -loukuista löytyy neuvoja pilvin pimein, mutta harvoin kaksi neuvonantajaa on samaa mieltä parhaasta tavasta häätää jyrsijät. Usein hiiriongelmien hoitoon tai rottien hävittämiseen ei myöskään ehdoteta inhimillisiä menetelmiä. Alla kuvailtua menetelmää käyttämällä hiiren voi lopuksi vapauttaa ulos luontoon vahingoittumattomana.
Tarvitset:
Wc- tai talouspaperirullan hylsy
Syötti (ruokaa)
Suuri ämpäri
Kasviöljyä
Näin saat pyydystettyä rotan yllä mainituilla välineillä:
Litistä wc- tai talouspaperirullan hylsyä pituussuunnassa, niin että se pysyy paikoillaan tasaisella pinnalla.
Pane syötti putkilon päähän ja aseta rulla korotetulle pinnalle, kuten pöydän tai kaapin päälle. Syöttipään tulee ylittää pinnan reuna.
Pane syöttipään alle iso ämpäri ja kaada ämpärin pohjalle vähän öljyä.
Odota, että hiiri tai rotta juoksee putken läpi ja putoaa alla olevaan ämpäriin. Öljy estää jyrsijää hyppäämästä ulos.
Vapauta sitten hiiri kohtuullisen kaukana kodistasi, jotta se ei palaa.
Jyrsijäongelmien ratkettua keittiössä tulee tehdä syväpuhdistus:
Puhdista desinfiointiaineella tai laimennetulla valkaisuaineella (esim. Domestos) kaikki sellaiset pinnat, joilla on saattanut olla hiiriä tai rottia, Noudata kaikkia pakkaukseen merkittyjä ohjeita. Tyhjennä ja pyyhi kaapit sisäpuolelta ja pyyhi myös laitteiden tausta- ja alapuolet sekä lattiat. Valkaisuainetta käsitellessä tulee aina käyttää käsineitä ja muita tarvittavia suojaavia vaatteita.
Miten estää jyrsijäongelmat myös jatkossa
Haittaa tuottavan rotan tai hiiren karkoitus on vasta ensimmäinen askel. Tulevat ongelmat estetään näillä varotoimenpiteillä:
Tuki kaikki aukot, joista jyrsijä voi päästä sisälle. Tutki seinät, lattiat ja katot reikien varalta ja tuki kaikki sellaiset kolot, joista jyrsijät ovat saattaneet päästä sisälle. Pienikin reikä voi olla ongelma, sillä jyrsijät pystyvät työntymään sisään hyvin pienistä aukoista. Tarkista ovien ja ikkunoiden reunukset sekä katto varmistaaksesi, että kotiisi ei pääse kutsumattomia vieraita.
Estä pääsy ruoan luo. Säilytä elintarvikkeita kovapintaisissa säilytysastioissa. Lasiset, keraamiset tai paksusta muovista valmistetut astiat estävät jyrsijöitä pääsemästä käsiksi ruoka-aineisiin. Siivoa ruoantähteet pois mahdollisimman pian äläkä jätä ruokaa esiin tasoille. Valitse tiiviisti sulkeutuvat kannelliset jäteastiat ja tyhjennä ne säännöllisesti.
Pidä piha puhtaana ja siistinä. Sijoita jäteastiat mahdollisimman kauas talosta, jotta ne eivät houkuttele jyrsijöitä. Kerää myös turhat tavarat pois puutarhasta ja taloa ympäröiviltä poluilta. Hiiret ja rotat eivät pidä avoimista paikoista, mutta rakastavat kolojen ja rakojen tuomaa suojaa.
Hiirten tai rottien hävittäminen kannattaa hoitaa välittömästi virittämällä kotiin rotta- tai hiirenloukku.
Puhdista ja desinfioi kaikki pinnat, kun jyrsijöistä on päästy eroon.
Ennaltaehkäise jyrsijöiden sisäänpääsy.