Suomessa pehmoiset villapaidat kuuluvat niin viileisiin kesäiltoihin kuin talvipakkaseenkin. Kun ilmat kylmenevät, tulee villavaatteista entistä kiinteämpi osa vaatekaappia ja niiden käyttö lisääntyy huomattavasti. Tämä merkitsee myös lisääntyvää tarvetta villavaatteiden pesulle.
Ajastus villan pesusta saattaa pelottaa monia. Usein luullaan, ettei villaa saisi pestä ollenkaan tai että se kutistuu välittömästi pesun yhteydessä. Villaa kuitenkin saa – ja on hyväkin – pestä siinä missä muitakin käyttövaatteita. Salaisuus piilee villavaatteen oikeaoppisessa käsittelyssä, sillä villan pesu vaatii tarkkuutta ja hellävaraista otetta.
Me kuitenkin tiedämme, että prosessissa on monta sudenkuoppaa. Jottei lempipaitasi kutistu nuken vaatteeksi, päätimme laatia sinulle tämän artikkelin. Kun seuraat seuraavia ohjeita, saat parhaista villavaatteistasi taas putipuhtaita.
Lue pestävän villavaatteen pesumerkinnät
Kuten muidenkin vaatteiden kohdalla, tarkista villavaatteen omat pesuohjeet ennen kuin ryhdyt toimiin. Villamateriaaleissa on eroja, jonka vuoksi samat metodit eivät sovi jokaiseen vaatteeseen. Pesuohjeessa on yleensä ilmoitettu, mitkä pesutavat ovat kiellettyjä ja mitkä sallittuja.
Mikäli pesuohjeessa kielletään vaatteen pesu, se ei tarkoita, etteikö vaatetta voisi puhdistaa ja raikastaa: joskus pelkkä tahranpoisto ja tuuletus voi saada aikaan ihmeitä.
Villan pesu ja tahranpoisto onnistuu helposti
Tahranpoisto villasta on yllättävän helppoa. Sekoita tilkka pyykinpesuainetta kylmään veteen ja laita seosta tahran päälle huolehtien, että vaate pysyy muuten mahdollisimman kuivana. Hiero seosta tahraan hellävaraisesti hankaamatta ja huolehtien, ettei villa huovu. Anna vaatteen kuivua luonnollisesti. On tärkeää, että kuivumisen aikana villan kuidut pääsevät ’hengittämään’.
Liota villaa kylmässä vedessä ennen pesua
Mikäli vaatteen pesuohje sallii konepesun, on suositeltavaa liottaa vaatetta ensin kylmässä vedessä. Liota villavaatetta noin tunti, kunnes kuidut ovat imeneet tarpeeksi nestettä. Vaatteen tulisi tässä vaiheessa näyttää paisuneelta. Pese vaate sitten pesuohjeen mukaisesti. Kun liotat vaatetta kylmässä vedessä ennen konepesua, suojaat villavaatetta kutistumasta konepesussa.
Käytä villan pesuun mietoa pesuainetta
Villa on herkkä ja helposti vahingoittuva materiaali. Siksi villavaatteiden pesuun ei suositella vahvoja kemikaaleja sisältäviä pesuaineita. Vältä siis pesuaineita, jotka sisältävät valkaisuaineita tai vahvoja hajuaineita. Miedoilla tuotteilla, kuten esimerkiksi Bio Luvil Wool & Silk -pesuaineella, saat puhdasta jälkeä turvallisesti. Mitä luonnollisempi pesuaine on, sen parempi.
Lue tuotteen käyttöohjeet
Tiedätkö, kuinka paljon pesuainetta sinun tulisi käyttää? Yleinen virhe on käyttää pesuainetta enemmän, kuin pakkauksessa suositellaan. Se saattaa tehdä vaatteista kovia ja jäykkiä. Kun peset villavaatteita, liian suuri määrä pesuainetta voi ilmentyä jäännöksinä villakuituihin ja vahingoittaa vaatteita. Muista siis aina lukea myös valitsemasi pesuaineen käyttöohjeet.
Käytä pesupalloa, kun peset villavaatteet pesukoneessa
Mikäli et halua käyttää pesuainelokeroa ja lisäät pesuaineen mieluummin suoraan rumpuun, pidä huoli että villan pesun yhteydessä käytät pesupalloa. Laimentamattoman pesuaineen ei tulisi koskaan suoraan imeytyä villavaatteeseen, sillä tämä saattaa muuttaa villakuidun koostumuksen huopamaiseksi jättäen ikäviä jälkiä vaatteeseen. Pesupallo pitää pesuaineen niin kauan pois vaatteesta, kunnes pesurumpu on täyttynyt vedellä ja sekoittunut pesuaineeseen. Tämän jälkeen puhdistusaine levittyy pesuohjelman aikana tasaisesti.
Pese villa viileässä lämpötilassa
Liian korkea lämpötila voi kutistaa villaa. Yleisin vahinko on, että 40 asteen pesuohjelma on muuttanut aikuisten villapaidan lasten villapaidaksi. Normaalisti 30 astetta on korkein suositeltu lämpötila villavaatteiden pesuun. Usein kehotetaan kuitenkin käyttämään jopa alhaisempaa lämpötilaa.
Käytä oikeaa pesuohjelmaa
Villaa pestessä on tärkeää käyttää pesuohjelmaa, joka on suunniteltu herkille tekstiileille. Pesukoneet pyörittävät ja heittelevät pyykkejä pesurummussa rajusti, mikä yleensä toimii tehokkaana puhdistustapana. Villavaatteiden kohdalla tämä saattaa kuitenkin aiheuttaa vahinkoa villan rakenteeseen tai vaatteen muotoon. Käytä siis hienopesu- tai käsinpesuohjelmia, jos ne löytyvät pesukoneestasi. Ne käsittelevät materiaaleja hellävaraisemmin ja ottavat huomioon vaatteen herkän koostumuksen.
Kuivaa tasaisella alustalla luonnollisesti
Villa muuttuu märkänä painavaksi, eikä sitä saisi siksi kuivata roikkuen. Villapaidan kuivaaminen pyykkitelineellä saattaa venyttää paitaa siten, että se menettää muotonsa. Jotta välttäisit venymisen, voit kätevästi asettaa villaisen vaatteen kuivumaan tasaiselle alustalle. Voit kuivata sen esimerkiksi pöydällä tai lattialla pyyhkeen päällä.
Kuten ehkä huomasitkin, villavaatteen pesu ei ole vaikeaa. Tärkeintä on käsitellä villaa hellävaraisesti, pestä se viileässä vedessä, käyttää mietoja pesuaineita ja antaa sen kuivua luonnollisesti. Kun seuraat neuvojamme, sinun ei enää tarvitse pelätä suosikkivillapaitasi kutistumista ja voit nauttia lämpimistä sekä puhtaista vaatteista ilmojen kylmetessä.
Villavaatteiden pesussa on hyvä käyttää mietoja pesuaineita, mieluiten tuotteita, jotka on kehitetty erityisesti villan ja muiden herkkien materiaalien puhdistukseen, kuten esimerkiksi Bio Luvilin Wool & Silk -pesunestettä. Näin voit varmistua siitä, ettei pesuaine vahingoita vaatetta.
Tarkista aina tekstiilin omat pesuohjeet. Joissain tapauksissa villavaate kestää vain kuivapesun.
Mikäli vaatteessa on tahra, lisää puhdistusainetta tahraan ennen konepesua.
Käytä mahdollisimman hellää pesuohjelmaa ja vältä pesemästä yli 30 asteessa.
Kuivaa vaate tasaisella alustalla luonnollisessa lämmössä.