Tiesitkö, että veri on yksi tavallisimmista tahranpoistoa vaativista asioista? Verisiä haavereita voi sattua niin lasten pihaleikeissä kuin ruuanlaiton yhteydessäkin. Onneksi veren poistaminen vaatteista ja muista tekstiileistä on kuitenkin helppoa, kunhan sen tekee heti tahran synnyttyä. Pienellä lisätyöllä voi kuitenkin saada myös kuivahtaneen veren pois vaatteista.
Seuraavat vinkit soveltuvat yleisimmille tekstiileille, kuten puuvillalle ja polyesterille. Jos veritahra on syntynyt aralle materiaalille, kuten silkille, kannattaa aina tarkistaa tekstiilin oma pesuohje ja toimia sen mukaan. Muista myös, että aina kun kokeilet uutta tahranpoistovinkkiä, testaa sitä ensin pienelle huomaamattomalle alueelle. Jos kyseessä on erityisen herkkä materiaali, veritahran poisto voi vaatia myös käyntiä kemiallisessa pesulassa.
Nappaa siis alta vinkit tahranpoistoon.
Tuoreiden veritahrojen poisto
Veritahra tulee aina poistaa kylmällä vedellä, sillä kuuma tai lämmin vesi hyydyttää verta ja saa sen tarttumaan tekstiiliin kiinni. Veren tahrimaa vaatetta voi joko huuhdella juoksevan veden alla tai vaatetta voi liottaa lavuaarissa. Veri lähtee useimmiten pois lähes kokonaan, kun vaatettaa puristelee tai hieroo samalla kevyesti. Tarpeen vaatiessa tahraan voi lisätä myös saippuaa.
Liotuksen jälkeen vaate kannattaa välittömästi pestä pesukoneessa. Jos kyse on vaaleasta vaatteesta, se saattaa vaatia valkaisua tai käsittelyä tahranpoistoaineella, jotta tahra lähtee pois kokonaan.
Tuoretta veritahraa ei kannata pyyhkiä, sillä se saa tahran yleensä vain leviämään. Jos vaatetta ei pääse huuhtomaan heti vedellä, voi tahraa kuitenkin painella varovasti talouspaperilla.
Käytä tuoreen veritahran poistoon aina kylmää vettä, kuuma vesi edesauttaa tahran pinttymistä vaatteeseen.

Kuivuneiden veritahrojen poisto
Kuivuneen veren poistamiseen joutuu yleensä näkemään hieman enemmän vaivaa sekä käyttämään enemmän aikaa, mutta tahranpoisto ei ole missään tapauksessa ole mahdotonta! Kuivunut tahra kannattaa ensin esikäsitellä nestemäisellä pyykinpesuaineella, kuten OMO Pikkujätti pyykinpesunesteellä. Kaada pyykinpesuainetta tahraan ja hiero niin, että pesuaine imeytyy kankaaseen. Mikäli veritahra on erityisen pinttynyt, vaatetta voi liottaa yön yli haaleassa vedessä. Esikäsittelyn ja liotuksen jälkeen vaate pestään normaalisti pesuohjetta noudattaen.
Tahranpoistoaine tai valkaisuainetta sisältävät pyykinpesuaineet saattavat myös auttaa veritahran poistamisessa. Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät ne välttämättä sovellu kaikille tekstiileille.
Huuhtele tuore veritahra välittömästi kylmällä vedellä
Esikäsittele veritahra nestemäisellä pyykinpesuaineella
Pese normaalilla pesuohjelmalla