Unilever logo
Cleanipedia logo

Ensiasunnon salaisuudet ja kotoa pois muuttaminen

Kotoa pois muuttaminen on merkittävä vaihe nuoren elämässä. Tässä artikkelissa olevan muuttajan muistilistan ansiosta kotoa muuttaminen sujuu kivuttomasti.

Päivitetty

Lukuaika: 5 minuutit

Etikka, ruokasooda ja sitruuna siivouksessa

Kotoa pois muuttaminen on aina jännittävä ja merkittävä askel elämässä, olipa kyseessä sitten nuoren muutto pois kotoa omaan ensiasuntoonsa tai jo varttuneemman henkilön omilleen muutto.

Tähän artikkeliin olemme keränneet ohjeita ja vinkkejä, joiden avulla uuteen kotiin asettuminen sujuu mahdollisimman kivuttomasti.

Usein pienen asunnon kylpyhuoneeseen mahtuu vain yksi pieni kaappi. Tällöin kylpyhuoneeseen kannattaa sijoittaa korkea pystyhylly pesuaineita ja muita kylpyhuoneessa säilytettäviä tavaroita varten.

Kotoa muuttaminen

Kotoa muuttaminen voi kuulostaa pelottavalta ajatukselta, sillä siihen liittyy paljon muistettavaa ja huolehdittavaa. Kun omilleen muutto on omalla kohdallasi ajankohtaista, hyödynnä alla olevaa muuttajan muistilistaa, jotta muutto pois kotoa sujuu mahdollisimman jouhevasti:

  1. Tee muuttoilmoitus maistraattiin aikaisintaan kuukausi ennen muuttoa ja viimeistään viikko muuton jälkeen. Ilmoita uudesta osoitteestasi opiskelu- tai työpaikalle, vakuutusyhtiölle, pankille, puhelin- ja nettioperaattorille, harrastusryhmille, postille, tilaamillesi lehdille ja tuttavillesi. Ilmoita muutostasi myös huoltoyhtiölle tai isännöijälle.

  2. Tee sähkösopimus heti, kun tiedät tarkan muuttopäiväsi, jotta asunnossasi on sähköt valmiina jo muuttopäivänä. Harkitse myös kotivakuutuksen ottamista, jotta et joudu maksamaan suuria summia yllättävistä vahingoista, kuten vesivahingosta. Tarkista myös, onko asunnossa jo valmiina nettiyhteys, ja hanki se tarvittaessa. Sähkösopimusta, kotivakuutusta ja nettisopimusta hankittaessa kannattaa vertailla useiden eri tarjoajien hintoja, jottet vahingossa maksa sopimuksistasi liikaa! Huolehdi myös vesisopimuksen teosta, jos se ei sisälly vuokraasi.

  3. Hanki asuntoon palovaroitin, jos asunnossa ei sellaista vielä ole. Tarkista säännöllisesti palovaroittimen toiminta. Hanki kotiisi lisäksi sammutuspeite tai käsisammutin ja varmista, että osaat käyttää niitä tosipaikan tullen! Tutustu myös uuden asuntosi pelastautumisohjeisiin, jotka saat isännöijältä.

  4. Tee asunnossa kuntotarkastus ja tarkista esimerkiksi seinistä, lattioista ja katoista, onko niissä vikoja. Muista myös tarkistaa kellari- ja varastotilat. Asunnosta, etenkin vioista, kannattaa myös ottaa valokuvia. Ilmoita mahdolliset viat asunnon omistajalle, jottet joudu myöhemmin korvausvastuuseen vahingoista, joita et ole itse aiheuttanut.

  5. Sovi hyvissä ajoin etukäteen siitä, mistä ja milloin voit hakea asunnon avaimet ja huolehdi siitä, että maksat takuuvuokran ajoissa. Tarkista myös, että vuokrasopimuksessa on maininta takuuvuokran takaisinmaksusta vuokrasopimuksesi päättyessä.

  6. Varaa muuttoapua joko tuttavilta tai muuttopalveluita tarjoavalta yritykseltä. Hanki tarvittavat muuttolaatikot ja pakkaa tavarasi ajoissa niin, ettei varsinaisena muuttopäivänä tarvitse enää pakata tavaroita. Käytä pakkaamisessa pehmusteena sanomalehtipaperia tai rautakaupasta saatavaa kuplamuovia ja pahvia.

  7. Uusi asunto kannattaa siivota, ennen kuin tuot tavarat sisälle, jotta pääset muuttamaan suoraan puhtaaseen asuntoon.

  8. Kaikkien tarvittavien tavaroiden hankkiminen kerralla on kallista, joten tavaroita kannattaa hankkia pikkuhiljaa. Tavaroita ja kalusteita hankkiessasi kannattaa hyödyntää alennusmyyntejä ja kirpputorien tarjontaa sekä kysellä sukulaisilta ja tuttavilta, sattuisiko heillä olemaan vanhaa mutta hyväkuntoista ja käyttökelpoista tavaraa, josta he haluaisivat päästä eroon. Lisäksi esimerkiksi lakanat, pyyhkeet ja pienet kodinkoneet, kuten kahvinkeitin, ovat hyviä lahjaideoita.

  9. Panosta hankinnoissasi hyviin ja laadukkaisiin ruoanlaitto- ja siivousvälineisiin. Kun laitat itse ruokasi, säästät pitkän pennin ruokakuluissa, ja esimerkiksi laadukkaaseen imuriin panostaminen kannattaa, sillä rikkoutuneen imurin vaihtaminen tulee kalliiksi.

  10. Ensiasuntoon kannattaa hankkia seuraavat oleellisimmat tavarat: perusastiasto ja keittiötarvikkeita (vähintään muutama matala ja syvä lautanen, juomalaseja, lusikoita, haarukoita ja veitsiä, paistinpannu, vähintään kaksi erikokoista kattilaa, uunivuoka, kaksi leikkuulautaa – yksi lihalle ja yksi vihanneksille, kunnon yleisveitsi, tölkinavaaja, paistinlasta, muutama kauha ja patalaput), pyyhkeitä ja lakanoita (muutama kylpy- ja käsipyyhe, vähintään kahdet laadukkaat lakanat, tyyny, muutama tyynyliina ja peitto), siivoustarvikkeita (imuri, siivousliinoja, pesusieni, moppi ja ämpäri, tiskiharja, wc-harja, lattiankuivain kylpyhuoneeseen, silitysrauta ja -lauta ja puhdistusaineita: wc:n puhdistusaine, tiskiaine, pyykinpesuaine ja yleispuhdistusaine), sakset, laastaria ja särkylääkettä, lamppuja ja paristoja ja vasara, ruuvimeisseli ja pihdit.

Kotoa pois muuttaminen on tilanne, jota kannattaa suunnitella huolella, jottei matkan varrella tule ikäviä yllätyksiä. Kun huolehdit sopimusten solmimisesta ajoissa, pakkaat tavarat hyvissä ajoin ennen muuttopäivää ja mietit tarkkaan, missä järjestyksessä hankit omaan kotiisi tarvittavat tavarat ja kalusteet, olet hyvässä vauhdissa kohti elämäsi seuraavaa merkittävää vaihetta: kotoa pois muuttoa.

  • Tee muuttoilmoitus ja solmi sähkösopimus ajoissa.

  • Tee asunnossa kuntotarkastus ja ota kotivakuutus.

  • Varaa muuttoapu ajoissa.

  • Kalusteita ja tavaroita kannattaa hankkia kotiin pikkuhiljaa ja hyödyntää kirpputorien ja alennusmyyntien tarjontaa sekä pyytää tuttavilta vanhoja hyväkuntoisia tavaroita.

alunperin julkaistu