Keittiö on useissa kodeissa jatkuvassa käytössä. Muruset ja läikähdykset on helppo pyyhkiä kokkaamisen ohessa pois, mutta ajan kuluessa rasva ja lika saattavat pinttyä, jolloin pelkkä kostealla rätillä pyyhkäisy ei riitä. Keittiön suursiivous saattaa tuntua ylivoimaiselta tehtävältä. Siksi siihen onkin hyvä varata aikaa ja oikeanlaiset siivousvälineet. Seuraa näitä ohjeita kiiltävän keittiön takaamiseksi.
Ennen keittiön siivousta, muista suojata itsesi, vaatteesi ja kätesi. Siivoukseen kuuluvat keittiön puhdistusaineet ovat usein vahingollisia iholle. Lue aina tarkasti jokaisen puhdistusaineen käyttöohjeet, jotta voit suojata itsesi ja omaisuutesi asianmukaisesti.
Suursiivouksessa tärkein vaihe on suunnittelu. Ylivoimaiselta tuntuvan tehtävän voi jakaa selkeisiin vaiheisiin, joka helpottaa työtaakkaa huomattavasti. Keittiön suursiivous kannattaa toteuttaa kolme neljä kertaa vuodessa, sillä etenkin kuivakaappeihin jää helposti aineksia, joiden päivämäärä on päässyt salakavalasti umpeutumaan. Myös jääkaapin ja pakastimen säännöllinen sulattaminen ja puhdistus pitävät kodinkoneesi käytössä vielä vuosiksi eteenpäin.
Keittiön puhdistuksen aloittaminen tasoista ja kaapeista
Keittiön kaappien puhdistus sekä ulko-, että sisäpuolelta on hyvä paikka aloittaa keittiön suursiivous. Näin voit pyyhkiä murut huolettomasti – imurointi on vasta yksi viimeisistä askeleista!
Käy läpi kaappien sisällöt. Heitä pois pilaantuneet kuivatuotteet ja pyyhi sisäpinnat kostealla liinalla. Jos laatikoissa on paljon muruja, pikainen imurointi helpottaa prosessia.
Puhdista keittiön kaappien ovet rasvasta pyyhkimällä jälkeä pienellä määrällä ruokaöljyä. Pyyhi myös jääkaapin ovet ja liesituuletin kostealla liinalla.
Pyyhi kaappien kahvat, pöytä, tuolit ja huonekalujen raamit huolellisesti käyttäen niille soveltuvia puhdistusaineita tai saippuavettä ja rättiä. Lasten syöttötuolit kannattaa pestä erityisen huolellisesti..
Asettele kaappien ja laatikoiden tavarat takaisin niiden oikeille paikoille. Työtasot on hyvä pyyhkiä kostealla ennen jatkamista.
Keittiökodinkoneiden puhdistus
Keittiön suursiivouksen suurin urakka on kodinkoneiden puhdistaminen. Näillä vinkeillä, aikaa vievän siivouksen ei tarvitse kuitenkaan olla hankalaa.
Suuret kodinkoneet
Uuni. Puhdas uuni vähentää energiankulutusta ja lämpenee nopeammin. Irrota uunin ritilät ja liota niitä astianpesuaineessa. Voit myös jättää uunin sisäiseen pesuun soveltuvan pesuaineen vaikuttamaan yön yli (tämä pehmentää rasvaa ja helpottaa sen poistamista). Pyyhi puhdistusaine pois ensin märällä ja sitten kostealla pesusienellä. Uunia pestäessä on tärkeää tuulettaa huone huolella, sillä aineet ovat usein hyvin voimakkaita. Myös uunin virran katkaiseminen on tärkeää turvallisuuden kannalta.
Lieden voi pyyhkiä kostealla liinalla. Jos lieden (ei keraamisen) lika on pinttynyt, voidaan liottamiseen käyttää konetiskiainetta. Pyyhi pinttynyt kohta kostealla ja lisää liinaan tippa nestemäistä konetiskiainetta kuten Sunin Nestemäistä Astianpesuainetta. Hiero tahraa ja anna vaikuttaa 20 minuuttia ennen pyyhkimistä. Huomioithan, että keraamisen lieden puhdistuksessa kannattaa välttää yleisiä puhdistusaineita ja veden käyttöä. Seuraa liedelle annettuja siivous-ohjeita huolellisesti.
Jääkaapin siivouksen ensimmäinen askel on sen sulatus. Jääkaapista tulleen ruuan voi säilöä esimerkiksi kylmälaukussa. Jos jääkaappiin on kertynyt jäätä, anna sen sulaa rauhassa. Irrota jääkaapin hyllyt ja liota ne astianpesuaineessa. Pyyhi astianpesuaineella myös sulaneen jääkaapin sisäpinnat. Jos jääkaapissa on pinttynyt haju, sisäpinnat voi pyyhkiä etikalla. Etikan ominaisuushaju lähtee muutamassa tunnissa hyvällä tuulettamisella. Hyvän kuivaamisen jälkeen tavarat voi asetella takaisin ja jääkaapin virran kääntää takaisin päälle.
Astianpesukone on helppo pestä käyttämällä sille suunnattua pesuainetta. Kaada pussi puhdistusainetta, kuten Sun Astianpesukoneen Puhdistusainetta, annostelulokeroon ja valitse normaali astianpesuohjelma. Puhdistusaine poistaa lian, rasvan ja kalkkikerrostumat.
Pienet kodinkoneet
Pienet kodinkoneet kannattaa purkaa niin pieniin osiin kuin mahdollista. Irrota koneet pistokkeista ja pyyhi niiden pinnat kostealla liinalla.
Paahtimen vastuslankoihin palaneita muruja voi yrittää irrotella pienellä harjalla, kuten puhtaalla hammasharjalla. Muista olla varovainen vastuslankoja käsitellessäsi – ne katkeilevat helposti.
Vedenkeittimen saa helposti puhtaaksi etikalla. Annostele vedenkeittimeen sama määrä vettä ja etikkaa, ja anna vaikuttaa 20 minuuttia. Kiehauta vesi ja kaada se pois. Keitä puhtaassa vedenkeittimessä kannullinen kuumaa vettä poistaaksesi etikan maun.
Muista myös pyyhkiä muut pienkodinkoneet kauttaaltaan käyttötiheydestä huolimatta. Kodinkoneet keräävät pölyä, jopa käyttämättöminä.
Keittiön siivouksen viimeiset askeleet
Kun suuret ja pienet kodinkoneet on puhdistettu, kaapit pesty ja järjestelty, on aika siirtyä loppusuoralle.
Imuroi lattia ja matot. Imuroinnin jälkeen, moppaa lattia sille soveltuvalla pesuaineella.
Pese tiskiallas käyttäen ruokasoodaa. Ripottele soodaa altaaseen ja hankaa allasta pyörivin liikkein. Huuhtele allas etikalla. Älä huoli jos sooda ja etikka vaahtoavat – se on normaalia. Huuhtele seos pois vedellä. Halutessasi voit vielä kiillottaa altaan käyttämällä sitruunan kuorta.
Yleisen hygienian ylläpitämiseksi keittiö kuuluisi siivota perusteellisesti muutaman kuukauden välein. Uuni ja jääkaappi vaativat harvempaa pesua, kun taas paljon käytössä olevat pienkoneet tarvitsevat jatkuvaa huoltoa. Oikeilla välineillä ja hyvillä ohjeilla prosessi ei ole ylitsepääsemätön este, vaan tie puhtaaseen keittiöön.
Tutustu videolta vaiheittain, kuinka avata tukkeutunut viemäri:
Suojaa itsesi ja vaatteesi pesuaineilta käyttämällä esimerkiksi kumihanskoja tai essua.
Puhdista sisältä ulospäin. Aloita kaapeista ja lopeta lattioiden siivoukseen.