Unilever logo
Cleanipedia logo

Puisen leikkuulaudan käsittely

Puisen leikkuulaudan käsittely ja leikkuulaudan öljyäminen saattaa kuulostaa hankalalta, mutta ohjeidemme avulla puisen leikkuulaudan hoito käy vaivatta.

Päivitetty

Lukuaika: 5 minuutit

Puisen leikkuulaudan käsittely

Leikkuulauta: hygienia ja hoidon tärkeys

Moni kotikokki uskoo, että muovisen leikkuulaudan hygienia on parempi kuin puisen leikkuulaudan. Tämä on kuitenkin osoittautunut harhaluuloksi, sillä muovisen leikkuulaudan hygieniaa heikentää se, että muovipinnan naarmut keräävät ajan saatossa bakteereita. Sen sijaan bakteerit eivät selviydy puisten leikkuulautojen naarmuissa vaan kuolevat pois. Lisäksi puinen leikkuulauta on paras vaihtoehto leikkuuveitsille, sillä muovinen leikkuulauta tylsistyttää veistä.

Puisen leikkuulaudan käyttö edellyttää kuitenkin säännöllisiä huoltotoimia. Lue, mitä kaikkea puisen leikkuulaudan hoito pitää sisällään ja kuinka puisen leikkuulaudan öljyäminen on helpointa suorittaa.

Jos puinen leikkuulauta haisee, ripottele sille karkeaa merisuolaa ja hiero sitten suolaa sitruunanpuolikkaan leikatulla sivulla. Samaa menetelmää voi kokeilla myös sitkeiden tahrojen ja ruuantähteiden poistamiseen leikkuulaudasta.

Puupinnan putsaaminen

Puisen leikkuulaudan öljyäminen

Puinen leikkuulauta on luonnostaan huokoinen, joten ilman asianmukaista suojakerrosta lauta voi imeä nesteitä leikattavista ruoista, minkä vuoksi aromeja ja värejä saattaa siirtyä ei-toivotusti ruuasta toiseen. Lisäksi jos puinen leikkuulauta pääsee imemään sisäänsä runsaasti nesteitä, se saattaa laajentuessaan käyristyä ja ruveta halkeilemaan. Pahimmassa tapauksessa se saattaa jopa mädäntyä sisältä. Tämän estämiseksi puinen leikkuulauta tulee öljytä heti ostamisen jälkeen ja noin kuuden kuukauden välein tästä eteenpäin.

Puisen leikkuulaudan öljyämisessä on suositeltavaa käyttää pellavaöljyä, sillä monet ruokaöljyt (kuten rypsiöljy tai oliiviöljyt) saattavat eltaantua laudan pintaan ja voimakashajuinen parafiiniöljy taas saattaa jättää hajunsa leikkuulautaan. Pellavaöljykankaan hävittämisessä tulee kuitenkin käyttää erityistä huolellisuutta, sillä pellavaöljy saattaa syttyä palamaan itsekseen. Palamisvaaran välttämiseksi pellavaöljyistä kangasta ei voi jättää roskikseen tai varastoon lojumaan, vaan se on hävitettävä valvotuissa oloissa.

Ennen öljyämistä jotkin puulajit on lämmitettävä uunissa 50 asteessa, jotta öljy imeytyy paremmin avoimiin puun syihin. Tarkista etukäteen leikkuulaudan käyttöohjeista, edellyttääkö oma lautasi lämmittämistä.

Ensimmäisellä öljyämiskerralla öljyä tulee levittää leikkuulaudalle kauttaaltaan runsaasti. Anna öljyn imeytyä lautaan ja lisää sitten öljyä niin kauan, kunnes lauta ei enää pysty imemään enempää öljyä. Pyyhi ylimääräiset öljyt pois laudan pinnalta pyyheliinalla. Käsittely kannattaa toistaa jonkin ajan kuluttua uudelleen. Huomaa myös, että öljyämisen yhteydessä puisen leikkuulaudan väri saattaa muuttua hieman.

Puisen leikkuulaudan öljyäminen tulee ensimmäisen öljyämiskerran jälkeen suorittaa aina, kun leikkuulaudan pinta näyttää alkavan kuivua. Testaa leikkuulaudan öljyämistarve tiputtamalla laudalle muutama vesipisara. Jos pisarat jäävät leikkuulaudan pintaan helmimäisinä, laudan suojakerros on kunnossa. Ajan mittaan pisarat rupeavat kuitenkin leviämään laudan pinnalla ja lauta tuleekin öljytä viimeistään silloin, kun pisarat näyttävät imeytyvän laudan sisään.

Puinen leikkuulauta: hoito ja puhdistus jokaisen käyttökerran jälkeen

Pese puinen leikkuulauta käsin saippuavedellä jokaisen käyttökerran jälkeen – puista leikkuulautaa ei saa koskaan pestä astianpesukoneessa. Huuhtele leikkuulauta kuumalla vedellä ja pyyhi laudan pinta kuivaksi.

Jätä lauta kuivumaan pystyasentoon ilmavaan paikkaan, jotta vesi ei pääse imeytymään laudan sisään. Jos leikkuulaudan sisään pääsee imeytymään vettä, lauta saattaa homehtua, haljeta tai muuten mennä pilalle.

Puisen leikkuulaudan hiominen

Jos puiseen leikkuulautaan on ajan saatossa tullut naarmuja, leikkuulaudan pintaa voi hioa hiekkapaperilla. Leikkuulauta on öljyttävä jokaisen hiomiskerran jälkeen.

Puisen leikkuulaudan hoito voi ensinäkemältä vaikuttaa muovista lautaa suuritöisemmältä, mutta näitä hoito-ohjeita säännöllisesti noudattamalla voit nauttia erittäin pitkään kestävästä puisesta leikkuulaudasta, joka huomioi myös leikkuuveitsien tarpeet.

  • Öljyä puinen leikkuulauta ennen ensimmäistä käyttökertaa ja sen jälkeen noin kuuden kuukauden välein.

  • Pese puinen leikkuulauta jokaisen käyttökerran jälkeen saippuavedellä, kuivaa laudan pinta ja jätä lauta kuivumaan pystyasentoon ilmavaan paikkaan, jottei se homehdu tai halkea.

  • Poista leikkuulaudan hajut, sitkeät tahrat ja ruuantähteet käyttämällä suolan ja sitruunan sekoitusta.

alunperin julkaistu