Likainen vedenkeitin on varsin kurjaa katseltavaa. Se kannattaa pestä paitsi estetiikan takia myös siksi, että likainen vedenkeitin saattaa vaikuttaa veden makuun. Onneksi vedenkeittimen puhdistaminen ei ole sieltä vaivalloisemmasta päästä, varsinkaan säännöllisesti tehtynä.
Vedenkeitin kannattaa pyyhkäistä samalla, kun pyyhit esimerkiksi tiskipöydän tai työtason puhtaaksi. Näin keitin pysyy puhtaana, eikä pölyä pääse kertymään laitteen sisälle tai sen koneistoon. Vedenkeittimen pinnan puhdistamiseen ja sen ajoittaiseen desinfioimiseen sopii esimerkiksi Cif Power & Shine Kitchen Spray. Keitin kannattaa tyhjentää jokaisen käyttökerran jälkeen. Seisova vesi edesauttaa kalkkikertymien ja muiden epäpuhtauksien muodostumista.
Vedenkeittimen puhdistusväli riippuu siitä, kuinka ahkerasti sitä käytetään. Mikäli sinulla on päivittäisessä käytössä oleva vedenkeitin, puhdistus kannattaa suorittaa pesemällä keittimen sisus tiskiharjalla ja -aineella viikon tai parin välein. Muista huuhdella kunnolla. Testaa vedenkeitin puhdistuksen jälkeen keittämällä siinä pari pannullista vettä ennen kuin otat sen käyttöön uudelleen. Näin vältyt juomasta yllättävän makuista teetä…
Käytä laimennettua sitruunamehua vedenkeittimen huuhteluun puhdistamisen jälkeen, näin saat keittimeen raikkaan tuoksun.
Kalkinpoisto vedenkeittimestä ja vedenkeittimen puhdistus etikalla
Kalkkikertymiä löytyy yleisesti kodinkoneista, joissa kuuma vesi kiehuu ja sen jälkeen jäähtyy. Ajan kuluessa kuivahtaneesta vedestä syntyneet jäämät muuttuvat kalkkikertymiksi. Vaikka ne eivät ole terveydelle haitallisia, ne ovat ruman näköisiä ja saattavat vaikuttaa veden makuun ja hajuun. Vakavimmillaan ne saattavat vaurioittaa konetta tai estää sitä toimimasta täydellä teholla. Tästä syystä kalkinpoisto onkin hyvä tehdä säännöllisesti.
Vedenkeittimen puhdistus etikalla taitaa olla se kaikista yleisin ja tunnetuin keino. Kunnia sinne minne se kuuluukin eli etikalle, eräälle kodinhoidon supersankareista. Annostele keittimeen saman verran vettä ja etikkaa, yleensä noin puolet tai kaksi kolmasosaa keittimen tilavuudesta riittää. Varmista kuitenkin, että keittimen vastukset peittyvät, jos ne ovat näkyvillä. Anna seoksen seistä keittimessä noin 15-20 minuuttia ja laita keitin sen jälkeen päälle. Kiehauta vesi normaalisti ja kaada seos pois. Keittimen pitäisi nyt olla kirkas. Voit toistaa käsittelyn, jos keitin vaikuttaa vielä sumealta. Kiehauta käsittelyn lopuksi useampi kannullinen tuoretta vettä, jotta saat etikan maun ja hajun pois.
Muita toimivia keinoja kalkinpoistoon ovat ruokasooda ja sitruunahappo. Annostele 1-2 ruokalusikallista ruokasoodaa tai sitruunahappoa vajaaseen vesikeittimeen ja sekoita hyvin. Kiehauta vesi ja anna seistä 15-20 minuuttia. Kaada sen jälkeen seos pois ja keitä 2-4 keittimellistä puhdasta vettä poistaaksesi sooda- tai sitruunahappojäämät.
Jos sinulla ei ole sitruunahappoa, voit korvata sen pelkällä sitruunamehulla, varsinkin jos kalkkikertymiä ei ole paljon. Sitruunamehu jättää keittimeen myös raikkaan hajun! Jos haluat, voit siis keittää muidenkin käsittelykeinojen jälkeen keittimellisen laimennettua sitruunamehua.
Muista aina tarkistaa laitteen käyttöohjeet mahdollisten rajoitusten takia. Opettele videolta, kuinka poistat kalkin vedenkeittimestäsi vaihe vaiheelta:
Poista kalkki käyttäen laimennettua etikkaa tai vedenkeittimelle tarkoitettua puhdistusainetta
Huuhtele vedenkeitin aina puhdistuksen jälkeen keittämällä muutaman kerran tuoretta vettä pannussa